Autotehtaan sankari, vapaa-ajalla täysiverinen nörtti, vaimon salliessa.

Jussi Jokinen

IT-ala
Turku, Varsinais-Suomi
Puhelin:
041 701 6628

Autotehtaan sankari etsii töitä, mutta myös mikrotukihenkilön tehtävät luonnistuvat

Minulla on myös IT-alan osaaminen, koulutuksen sekä työkokemuksen myötä, olen käynyt opettamassa tietotekniikan perusteita mm. Turun kaupunginkirjastolla. Jos tietokoneen kanssa on huolia tai ongelmia, niin minun puoleeni voi aina kääntyä. Voin esimerkiksi opettaa ihan kädestä pitäen miten asioita tehdään.

Ihmisenä noin muuten, olen syntynyt vuonna 1984 Aurassa. Tällä hetkellä asun Turussa, vaimon, ja Roope kissani kanssa. Tulen hyvin toimeen erilaisten ihmisten kanssa, ellei sitten nämä ihmiset ole täysiä kusipäitä. Luonteeltani olen positiivinen, rauhallinen, huumorintajuinen, nöyrä, tunnollinen ja omaan hyvät hermot.

Olen melkolailla työtä pelkäämätön kaveri, niin periaatteessa olen kiinnostunut kaikenlaisesta työstä, jossa voin vaan olla avuksi ja josta saa pientä korvausta.

Oikeastaan kaikki tarvittava lisätieto löytyy kotisivuiltani, joten kannattaa käydä tutustumassa. On kuitenkin huomioitavaa, että teen IT-alan töitä tällä hetkellä toissijaisesti, mutta olen silti kaikista projekteista kiinnostunut, joissa voisin olla avuksi.

Olen yrittänyt hinnoitella itseni niin, etten olisi kovin kallis, mutta olematta kuitenkaan edullisimmasta päästä. Hinnoista voidaan aina neuvotella, mutta minusta 10 euroa / tunti ei kuulosta kovin pahalta.